tiistai 9. syyskuuta 2014

Daddy's Diner Koskikeskus Tampere

Ravintola-arvostelut ovat muotia. Kun nyt tuli käytyä naapurikaupungissa asioimassa ja ruokaakin syötyä, laitetaan oma mela keittoon ja arvioidaan tamperelaisten saavutuksia:
Hyvät puolet: burgeri tuli nopeasti.
Huonoa: Haalea. Melko vähän ranskalaisia. Maissi kuivettunut. Hanavesi maksoi euron, dippi toisen ja burgeri 15,20.
Hinnan ja laadun suhde: Surkea. Mieluummin kolme Big Macia kuin tämä.
En mene uudelleen. En suosittele kyseistä kippolaa kenellekään.

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Packraft-kurssilla

Viikonlopun viettoa vetisissä merkeissä. Olen pidemmän aikaa etsinyt pienikokoista vesikulkuneuvoa. Jaakko Heikan Kymijoella järjestämällä kurssilla perehdyttiin packraftin eli reppulautan ominaisuuksiin.

Ensimmäisenä päivänä haettiin tuntumaa sileällä vedellä. Jaakko kertasi melomisen perusteita matkanteon aikana. Välillä mentiin takaperin ja sivuttain.

Eväät syötiin Kuovinkallion nuotiokatoksessa. Paikka on myös paikallisten kalastajien suosima. Tauon jälkeen siirryttiin hieman enemmän virtaavaan veteen, missä harjoiteltiin virrasta akanvirtaan pyörähtämistä, akanvirrasta virtaan lähtöä sekä lossausta. Illalla ennen saunaa harjoiteltiin pelastautumista sekä yksin että kaverin avustamana.

Seuraavana päivänä siirryttiin kuohujen äärelle Martinkoskelle.
 

Menomatkalla kerrattiin edellisenä päivänä opeteltua hieman isommassa virrassa. Sen jälkeen jatkettiin matkaa Martinkoskelle. Kokemattoman silmään kuohut vaikuttivat melkoisilta, vaikka paikallisten mittaustulosten perusteella vedenkorkeus oli normaalia matalampi.

Jaakon opastuksen perusteella kuitenkin virtaan uskaltauduttiin, eikä se niin paha ollutkaan. Kun kerran oli kosken laskenut, teki heti mieli kokeilla uudelleen. Kolmesti kerkesin laskea, ennen kuin ajan kuluminen pakotti kurssin jättämään kuohut ja siirtymään kohti majoitusta.

Kevyt vesikulkuneuvo liikkuu kantamalla varsin mukavasti. Kuovinkalliolle siirryimme kävellen ja sieltä meloen loppumatkan. Myötätuulta oli osan matkasta, ja pystyin testaamaan mukaan ottamani Windpaddle Cruiser -purjeen toimintaa. Jaakko pisteli rivakasti melalla vieressä, kun laiskempi ajelehti purjeen avulla tekemättä mitään...

Kurssin seurauksena oli muutakin rahanmenoa kuin kurssimaksu... Sen verran packraftin edut ovat haittoja painavampia, että seuraavalla viikolla posti toi paketin.