Näytetään tekstit, joissa on tunniste safety. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste safety. Näytä kaikki tekstit

lauantai 13. joulukuuta 2014

Pyykkinarun kiristys

Retkeilyguru Andrew Skurkalta kopioitu niksi. Käy minkä tahansa köyden kiristämiseen, esimerkiksi telttojen ja muiden majoitteiden kiinnitysnarut saa kätevästi kireälle tällä keinolla. "Ylimääräistä" tässä on sulkurengas. Laitoin sen, koska heittoköysipussukassani sellainen sattuu olemaan. Vähentäähän tuo varmasti kitkaa, joten kiristäminen on vaivattomampaa.

Vasemmalta tulevaan köyteen olen tehnyt tuplakahdeksikolla lenkin. Lenkkiin laitoin sulkurenkaan. Köysi kiertää kiinnityspisteen (metallinen valaisintolppa) taitse sulkurenkaaseen ja sen jälkeen toistamiseen kiinnityspisteen. Sitten "telttasolmuja" ja lopetussolmu.

Kahdeksikkosolmusta työntämällä saa löysät pois pyykkinarusta ja "telttasolmuja" liu'uttamalla kitka kiristää pyykkinarun piukalle.

 

maanantai 17. marraskuuta 2014

Kypäräostoksilla

Unohdin pyöräilykypäräni kotiin, ja asia on vaivannut koska kuitenkin ajan Bromptonillani melko paljon reissun aikana. Etsiskellessäni tietoa Valencian pyöräilyliikkeistä satuin törmäämään tietoon paikallisesta start up -yrityksestä, joka on käynnistämässä kokoonpainuvien pyöräilykypärien tuotantoa. Tuote vaikutti mielenkiintoiselta innovaatiolta. Lähetin nettisivujen kautta tiedustelun jälleenmyyjistä ja sain kutsun saapua Closcan toimistolle sovittamaan tuotetta henkilökohtaisesti.

Ilahduin kovin ja pyöräilin Valencian polyteknisen yliopiston campus-alueelle. Yliopiston suojissa majailee lukuisa määrä pieniä aloittelevia yrityksiä. Löydettyäni oikean rakennuksen ja etsittyäni oikean tilan, löysinkin Closca-teamin kaksi edustajaa.

Carlos ja Tania esittelivät yrityksen vaiheita ja tuotteita, nykyistä valmistuksessa olevaa kypärää erilaisine päällyksineen sekä prototyyppiasteella olevaa mallia. Carlos kertoi kokemuksistaan Suomesta - maamme oli tehnyt häneen lähtemättömän vaikutuksen.

Valitsin mieleiseni päällisen (punainen - sointuu Bromptonin väreihin) ja laitoimme pehmusteet paikalleen. Kaupan päälle sain vielä harmaan ja denimistä tehdyn päällisen.

Kypärä kasassa

 

Kypärä käyttökunnossa

Päällinen kiinnitettynä.

Closcan nettisivuilta löytyy enemmän tietoa kuvineen firmasta ja tuotteesta. Kiitos Tania ja Carlos miellyttävästä tapaamisesta - thank you Tania and Carlos, I really enjoyed our meeting. Now I can ride my Brompton more safely and enjoy Spanish sunshine!

Loppuun vielä muutama kuva campusalueelta. Todella miellyttävän tuntuinen ilmapiiri.